Kotona!

Eihän siihen mennyt kuin viisi viikkoa, mutta nyt olen vihdoin kotona. Työpaikan puskurikämpän, opiskelija-asuntolan, hostellin ja pomon edustuslukaalin jälkeen oon löytänyt itseni perivenäläisestä kommunalkasta. Telkkari on päällä koko ajan (parhaillaan sieltä tulee dokkari Vladimir Vysotskista), nurkissa on babushkan säilömiä marjoja, keittiön pöydällä on kämppiksen kotimanikyyrisetti ja jaloissa pyörii kaksi kadulta löytynyttä kissaa. Kämppä on perusvenäläinen, eli vähän rempallaan mutta perussiisti. Kämppiksinä on kissojen lisäksi kaksi venäläistä tyttöä, joista toinen, Ksenia, on toimittaja itäisestä Siperian Krasnojarskista ja toista, Natashaa, en on vielä tavannut, sillä se rakentaa kaasuputkea Turkemenistanissa kolme viikkoa kuukaudesta. Kyllä, kaveri on Gazpromin leivissä ja kaiketi jonkinlaisena insinöörinä siellä.

Kissojen nimiä en muista, mutta oon nimennyt ne loogisesti Valkoiseksi kissaksi ja Mustaksi kissaksi. Ensimmäisinä päivinä meillä meni kisujen kanssa sukset aika pahasti ristiin. Ne seuras mua vessaan, suihkuun, keittiöön, keittön pöydälle mun leipien päälle ja niin edelleen. Tilanne kulminoitu, kun yhtenä aamuna Valkoinen kissa kaatoi kupillisen teetä mun paljaalle reidelle. Kiehuva vesi tuntuu aina yhtä mukavalta iholta, joten oli lähellä ettei kissa lentänyt päin seinää. Nyt ollaan totuttu toisiimme ja ne jättää mut enemmän rauhaan ja pitää mulle seuraa silloin kuin sitä kaipaan, esimerkiski sohvalla lepäillessä. Onhan ne nyt ihan pirun söpöjä kun ne kehrää kasassa mun jalkojen juuressa. Musta on puolivuotias ja Valkoinen on parivuotias ja ilmeisesti molemmat on haettu jostain kadulta. Musta oli kuulemma vaan pariviikkoinen kun Ksenia löysi sen avuttomana pihalta. Pakkohan sellainen söpöläinen on ottaa mukaan!

Oon asunut nyt viikon täällä Prospekt Miran metroaseman kupeessa, mutta vasta nyt viikonloppuna ehdin käydä pyörimässä lähiaseuduilla. Löysin jo suutarin, jonne talvisaappaat meni vetoketjunvaihtoon ja pari mukavaa kuppilaa. Minuutin päässä on hyvä kauppa ja kasa kiskoja, joista saa kaikkea jäätelöstä burritoihin. Yhden kiskan mies tunnistaa mut jo, kun käyn ostamassa siltä vettä. Tällä viikolla kotiutuminen on aktiivisen sosiaalielämän vuoksi venynyt aina myöhäisiltaan ja yhtenä iltana kiskanmies kyselikin silmää vilkuttaen, mitä ihme hommia teen. En ehkä halua tietää, mitä hommia se kuvittelee mun tekevän.

Kämppä sijaitsee loistopaikalla: minuutin päässä metroasemalta mutta sisäpihalla. Vaikka vieressä kulkee Prospekt (=valtakatu) Mira, ei liikenteen melu kantaudu meille saakka. Tästä kulkee pari metrolinjaa suoraan töihin ja niihin keskustan kohteisiin, joihin matkaan useimmiten kivojen kahviloiden perässsä. Sen oon jo oppinut, että Moskovassa metroyhteydet on selviytymisen edellytys. Illalla on vuorossa kotiutumisen viimeinen testi: saunailta uusien venäläisten ja länsimaisten kavereiden kanssa kotikadun banjassa!