C днём рождения!

Näinä muutamana vuotena, kun olen Venäjällä satunnaisesti asunut ja lomaillut, olen ihaillut kateudensekaisin tuntein venäläisten syntymäpäiväjuhlintaa. Syntymä on suuri juhla Venäjällä, joten syntymäpäiviä ei häivytetä unohduksiin vaan niitä juhlitaan näyttävästi. Yleensä tapaat synttärijuhlaseurueita ravintoloissa. Synttärisankari istuu pöydän päässä ja vastaanottaa sisään epämääräisin väliajoin lipuvia vieraita - Venäjällä aikakäsitys on hyvinkin joustava. Vieraat tuovat lahjoja ja kukkia, onnittelevat sankaria ja lopulta istuvat pitkän pöydän ääreen. Pöydälle on katettu yleensä tässä vaiheessa jo zakuskat, alkupalat, ja juomat. Edessä on pitkä ilta maljapuheita, jutteluja ja hyvin syömistä sekä tukevasti juomista.

Eilen sain vihdoin ja viimein itse kokea venäläiset synttärit, joita olen pitkään ulkopuolisena ihaillut. Synttärisankari tosin oli sveitsiläinen mutta asunut maassa vuosikaudet ja täysin, no ryssittynyt - tällä tarkoitan kulttuurin omaksumista sekä hyvässä että pahassa. (Yritin selittää synttärisankari-Ursille verbiä ryssittyä, mutta se vaikutti vaan esittävänsä, että ymmärsi mun ihme selitystä. Kaikki vitsit ei selvästikään käänny muille kielille). Any ways, tapahtumapaikkana oli aivan loistava azerbaidzanilainen ravintola Moskovan liepeillä sijaitsevassa satelliittikaupunki Mitishissä. Kaupunkiin pääsee Moskovasta nopeasti elektritskalla, mutta vielä nopeammin satelliittikaupunkiin vie luonnollisesti Sputnik-juna. Mitishi on Ursin ja Ksenian kotikaupunki ja myös heidän viimekesäisten häidensä tapahtumapaikka.

Lähdimme nuoren sveitsiläisdiplomaatin Marlenin kanssa (venäläiset halusivat että illan ulkomaalaisvieraat tulevat yhdessä, olivat kaiketi huolissaan meidän turvallisuudesta/pärjäämisestä/kyvystä löytää ylipäätään perille) yhtä matkaa junalla Mitishiin, jossa meitä asemalla olivat vastassa osa muista vieraista: Dima, Yusuf, Mihail ja Marina. Ulkona oli aivan saatanallisen kylmä ja kipitimme nopeasti ravintolaan, jossa meille oli varattu oma "mökki" juhlintaa varten. Käytännössä mökki oli yhden ruokapöydän vetävä ulkomaja, jonka nurkassa tilaa lämmitti venäläisen mökin sydän, petska eli puu-uuni. Loppuillasta mökissä olikin sitten petskan ansiosta about +30 astetta. Urs, Ksenia, Lena ja Lenan mies, jonka nimeä en nyt millään muista, olivat jo paikalla. Niin oli myös zakuskat ja ensimmäiset pullot vodkaa. Vodkan lisäksi juomavaihtoehtoina olivat venäläiset makeat mehut, kuten mors ja kompot, sekä georgialainen yrttilimsa, joka on ällistyttävän hyvää huolimatta siitä, että se maistuu hammastahnalle. Venäjällä vodkaa ei juoda samanaikaisesti viinin ja oluen kanssa, tämän säännön Urs on jo omaksunut natiivin tavoin. Astuimme sisään, onnittelimme, ojensimme lahjat. (Olin saanut töistä suomalaisesta arkkitehtuurista kertovan kirjan, jonka annoin arkkitehti Ursille. Urs on kova Suomi-fani ja pitää maata parhaana maailmassa, sillä "siellä saa olla rauhassa ihmisiltä". Ksenia puolestaan on tehnyt työharjoittelun Suomessa. Pian kävi ilmi, että noin 80 prosenttia vieraista oli myös arkkitehtejä, joten nyt suomalaisrakentamista on onnistuneesti promottu eteenpäin. Ja puolet vieraista olivat jo vierailleet jossain Espoon takamailla ihailemassa modernia puurakentamista.)

Ilta jatkoi pääpiirteittäin seuraavanlaisesti. Joku (yleensä joku miehistä) ehdotti maljaa Ursille. Illan aikana joimmekin Ursin terveydelle (ajankohtainen aihe, sillä joku hullu venäläisautoilija löi Ursia kasvoihin, kun tämä oli koskenut miehen autoon. Ursin vitsaili, että vasta nyt hän oli "настаящий русский парень" kun oli saanut mustan silmän), onnellisuulle, Ursin vaimolle Ksenialle, pariskunnan terveydelle ja mahdolliselle jälkikasvulle, Ursin vanhemille, kansojen väliselle ystävyydelle (tämä sen jälkeen kun yksi vieraista, Dima, haukkui liki kaikki kansakunnat maan rakoon, ilmeisesti puolivitsinä, ainakin toivon niin), tälle illalle ja niin edelleen. Maljojen välissä syötiin azerbaidzanilaisia herkkuja, joiden nimiä en pysty toistamaan, ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Oma vieruskaverini Dima ilmeisesti halusi kerätä huomiota, provosoida tai oli vain puhtaasti täysi idiootti, mutta häneltä tuli illan friikeimmät jutut. Heti alkuun (kun puhuimme Ursin pahoinpitelystä), Dima alkoi selittää, että kyllä joka venäläismiehellä pitää olla puukko mukana. Dima entisenä Spartakin jalkapallohuligaanina kertoi itse iskeneensä puukolla kolme kertaa. "Mutta ei hätää, tiedän mihin kohtaan jalkaan pitää puukottaa, ettei se satu. " Seuraavaksi hän kertoi muun muassa, ettei pidä juutalaisista (paitsi naapuristaan - eli tyypillisesti ainoasta juutalaisesta jonka oikeasti tuntee -, joka on "fuck'in clever" juutalainen. Dima on oppinut vähäisen englantinsa MTV-kanavalta, mikä näkyi fuck-sanan aktiivisena viljelynä. Urheasti hän kuitenkin yritti, vaikka muuten puhuttiinkin venäjää), miten koko Tshetsheenia pitäisi polttaa maan tasalle ja miten hollantilaiset naiset ovat maailman rumimpia (tämän Dima oli oppinut isältään, joka kuulemma on/oli aikamoinen womanizer). Olin tietty suhteellisen järkyttynyt tästä kaikesta, kunnes Urs sanoi, että se on vaan Diman tapa kerätä huomiota länsimaisilta tytöiltä, jotka tietysti heti kiivastavat tällaisista kommenteista. En tiedä mitä enää uskoa. Dima oli mukana kevään häissäkin, mutta onneksi sammui silloin heti alkuillasta.

Illan muut vieraat tietenkin olivat aina täysin eri mieltä Diman kommenttien kanssa ja paheksuivat, miten tämä pilaa Venäjän maineen ulkomaalaisten (mun ja Marlenin) silmissä. Joten älkää siis vetäkö johtapäätöksiä yhden idioottimaisten kommenttien perusteella. Keskustelu oli kuitenkin hyväntahtoista (itse päätin olla tarttumatta provosoitiin parien raivarien jälkeen) ja ilmeisesti tyypin tyyli tunnettiin, joten hänen kommenteilleen lähinnä naurettiin. Kiinnostavaa eri kansoista puhuttaessa oli se, että tajusin vasta nyt konkreettisesti miten Venäjällä tosiaan on lukuisia eri kansoja ja miten vahvasti se tiedostetaan. Kaverit tiesivät kaikkien julkkisten kansallisuudet ja miettivät "kuka menee oikeasta venäläisestä aksentin perusteella". Tietysti muistutettiin, että kaikenlaiset kansallisuudet ovat yhtä lailla Venäjän kansalaisia. Lisäksi illan aikana opin, että Rostov-na-Donussa on Venäjän kauneimmat naiset, sillä siellä eri kansallisuudet sekoittuvat eniten. Saman perusteen olen kuullut ennenkin selitykseksi, miksi venäläiset naiset ovat niin kauniita: koska maa on iso, geenit sekoittuvat tarpeeksi. (saman logiikan mukaan tämä oli Diman selitys miksi hollantilaisnaiset eivät ole kauniita: maa on liian pieni) Eli ei tietoakaan - onneksi - mistään puhdasverisyyden vaalimisesta.

Ruokakasan, muutaman vodkapullon, parin teekannullisen ja tuntikausien absurdin rajamailla käyneiden keskustelujen jälkeen oli aika palata Moskovaan sulattelemaan illan antia. Paluu tapahtui paikallisjuna elektristkalla, joka on aika HC-kokemus talvella, varsinkin jos pakkasta on yli 20 astetta, kuten eilen. Ikkunat ovat täysin jäässä, ettei ulos näe ja kaikenlainen kadulla asuva kansa tulee sisään lämmittelemään. Kovilla pakkasilla juoppoja makaa myös metron penkeillä, minkä kanssavenäläiset yleensä hyväksyvät, sillä eihän ketään voi pakottaa ulos tollaisella ilmalla. Paluumatkalla muistin taas miten innokkaita venäläiset ovat saadessaan uusia ystäviä. Sovimmekin Mihailin ja Marlenin kanssa, että tapaamme uudestaan heti tänään. He haluavat viedä minut Punaiselle torille ja näyttää salaisen nähtävyyden, jota he yksinkertaisesti kutsuvat "pahaksi paikaksi". Siitä lisää myöhemmin.

Кухня

Tiedätte tunteen. Töissä on mennyt hermot asiaan jos toiseenkin ja työpäivä venynyt liian pitkäksi. Laahustat kotiin ruuhkametrossa, mikä kiristää hermojasi entisestään. Haluat vain mennä kotiin ja istua hetken rauhassa. Koska olet suomalainen, toivot ettei kukaan ole kotona, jotta saat hetken rauhan ja olla puhumatta muille.

No, venäläisessä kimppakämpässä se ei onnistu. Kun saavut kotiin hermorauniona, vastassa on ensin ne pari pakollista kissaa. Sitten kämppis huutelee keittiöstä "Suviii, tuu juomaan teetä!". Koska kämppikset muutenkin pitävät sinua puolierakkona (koska olet suomalainen), et kehtaa kieltäytyä teestä. Istut alas keittiön pöydän ääreen ja alat puhella. Mutta kappas. Mikään ei rentouta paremmin kuin pieni jutustelu kämppiksen kanssa, joka on juuri niin sydämellinen kuin venäläinen nainen voi parhaimmillaan olla. Koska Ksenia on myös toimittaja, jutustelu kääntyy yleensä politiikkaan ja päivän uutisaiheisiin. Ksenia puhuu venäjää ihanan selkeästi ja sietää, että puhun kieltä vielä hitaasti. Lisäksi Ksenia kannustaa mun puhumista ja kehuu välillä mun lausumista (hah, mikä valehtelija!). Viiden minuutin päästä huomaat hermojesi palautuneen normaalitilaan ja olevasi täysin työajatuksista irtautunut. Ai että, tykkään mun Moskovan-kodista!

Vaikka meillä on myös olohuone, en ole vielä koskaan istunut siellä viittä minuuttia kauempaa. Venäläisen kodin ydin on keittiö. Täällä on telkkari ja teepannu jatkuvasti päällä. Kämppiksen polttavat tupakkaa (tietty superohuita slim Vogue -naistupakoita) avoinaisen ikkunan edessä (ja ihme kyllä, tupakanhaju ei tunnu ollenkaan) ja yleensä lueskelen lehtiä siinä vieressä. Keittiössä on liki päivittäin myös joku random-tyyppi tai jonkun kaveri. Toissapäivänä täällä istui vanha harmaahiuksinen herrasmies - Ksenian espanjanopettaja - ja eilen kaksi nuorta miestä pelkissä boksereissa. Natasha on taas kotona Turkmenistanin työkomennusten välissä ja sen veli kavereineen oli käymässä pari päivää. Maltsikit olivat käyneet ostamassa auton Pietarista (siellä kuulemma saa halpoja autoja, liekö samoja jotka kärrätään Suomen satamista rajan yli) ja ajoivat sen Moskovaan. Moskovasta matka jatkui aamukolmelta kohti Altayn tasavaltaa, jossain Siperian ja Keski-Aasian rajamailla. Kaverit meinasi taittaa 3000 kilometriä kolmessa päivässä. Väliraporteista päätellen tulevat jopa onnistumaan siinä.

Teen tuputtamisen lisäkis kämppikset yrittää saada mut syömään niiden ruokia. Ne suhtautuu erittäin skeptisesti mun arkiruokaan -pussinuudeleihin tai säilykkeisiin - ja haluavat tarjota mulle oikeita venäläisiä juttuja. (Ne myös vähän kauhistelivat kun kerroin olevani kasvissyöjä.) Just äsken aamupalapöydässä Natasha paistoi mulle puoliväkisin blinejä. Mikä on tietenkin aivan loistavaa, mutta en oikein tiedä miten mun pitäisi vastavuoroisesti käyttäytyä. Jakaa mun pussinuudelit ja maissisäilyke? No, toin tytöille Sveitsistä kasan suklaata ja juustoa, niillä sain kuitattua ehkä muutamat kokkaukset. Tässä venäläisessä yhteisöllisyydessä on vielä opeteltavaa.

Дружба!

Moskovassa on vaikeaa - liki mahdotonta - löytää kämppä, päästä istumaan metrossa, olla hikoilematta kaupan jonossa, olla haisematta tupakalle, välttyä liikenneonnettomuuden näkemiseltä, nähdä uutiset ilman Medvedeviä ja Putinia, ymmärtää Venäjän politiikkaa Pohjois-Kaukasuksella, olla säälimättä bajamajavuoroja myyviä mummoja, urheilla ulkoilmassa, välttyä päivittäiseltä hermoromahdukselta tai päihittää venäläisnaisten ryhdikästä kävelyä. Kavereiden löytäminen sen sijaan on helppoa, suorastaan naurettavan yksinkertaista.

Tällä Venäjän-komennuksella (kuten kaikilla muillakin) päätin olla hengaamatta suomalaisten kanssa. Ekan kuukauden lipsuin tuttuun ja turvalliseen suomalaisseuraan (kuten kaikilla muillakin kerroilla) lähinnä siitä syystä, että täällä olleet kaverit nyt vaan sattuivat olemaan huipputyyppejä. Nyt Tuomas, Saara & co on palanneet Suomeen, eli pystyn oikeasti toteuttamaan tavoitteeni ja tavata suomalaisia vaan töissä.

Askel yksi oli muuttaa venäläiseen kimppakämppään. Natashaa en ole vielä tavannut, mutta Ksenia puhuu mulle urheasti pelkkää venäjää. Jos en jotain ymmärrä, se selittää asian uudestaan eri tavalla. Tähän mennessä olen turvautunut englantiin kotona lähinnä tietokonesanastossa. No, kotihommat siis kunnossa, ei suomalaisia nurkissa.

Eka vähän jännittelin miten löydän paikallisia hengailukavereita, mutta tämäkin ongelma ratkesi kuin itsestään. Olin kuullut jostain epämääräisiä huhuja, että venäläiset on hullun aktiivisia couchsurffareita. Siis eivät pelkästään matkustaessaan halua päästä sun sohvalle nukkuman vaan myös tavata uusia ihmisiä "ihan vain huvikseen". Käsittämätön ajatusmalli suomalaiselle. No, menin sitten kerran ihan vain huvikseen yhteen näistä Moskova-yhteisön tapaamisista. Kohtaamispaikkana oli luistinrata, jonka keskellä oli psykedeelinen joulukuusi ja jossa taustalla soi neukkuiskelmä. Kenttää valaisivat diskovalot, totta kai! Olin eka vähän skeptinen (tietty), mutta parin tunnin ympäriämpäri luistelun jälkeen, olin myyty. Nää tyypithän oli ihan normaaleja, 25-35-vuotiaita, fiksuja (suostuivat puhumaan politiikkaa ja kertomaan härskejä vitsejä, that's all I need) ja kaikenmaalaisia. Oli italialaista, saksalaista, japanilaista ja unkarilaista, mutta valtaosa porukasta oli kuitenkin venäläisiä, joten kielikin pysyi pääosin oikeana. Muutaman tunnin luistelun jälkeen oltiin kaikki ihan ihmisjääpuikkoja, mutta mentiin illan päätteeksi vielä syömään. Tämäkin voi olla harvinaista luksusta venäläisten kavereiden kanssa, sillä ei aina tiedä missä tuloluokissa kukin liikkuu. No, kaikilla oli varaa ainakin kuppiin teetä ja bliniannokseen. Tämä oli pari viikkoa sitten sunnuntaina, ja heti seuraavana perjantaina vuorossa oli Italian dinner (tiedän tiedän, tää kaikki kuulostaa ihan Erasmus-uusinnalta) ja se ilta venähtikin sitten kätevästi aamukuuteen, että pääsi jo aamumetrolla kotiin.

Näiden tutustumissettien jälkeen ei olekaan sitten pitänyt miettiä ohjelmaa arki-illoiksi. Lauantaina oltiin taas klubilla, sunnuntaina olis ollut lautapeli-ilta, maanantaina luistelua, eilen tapasin tyyppejä kahvilassa ja täksi illaksi tuli kutsu leffakerhoon ja jazz-klubille (jäin kotiin siivoamaan kissankarvoja). Ensi kuussa olisi ollut matka Vologdaan, mutta ainoastaan meillä suomalaissuckereilla ei ole vapaata naistenpäivänä 8.3. Eikä maanantaina 7.3. kuten tietty venäläisillä, koska eihän maanantaina ennen pyhää ole järkeä tulla töihin.

Moskova-yhteisössä on muutama kymmenen aktiivista toimijaa, ja eihän ne kaikki ole mun kavereita tai edes tuttuja, mutta olen jo onnistunut vakiinnuttamaan kavereikseni (siis niitä ei pidä enää pakottaa hengaa mun kanssa) pari länkkäriä ja pari venäläistä. Sillä pärjää jo aika pitkälle.

Баня!

Jatkuva kodinvaihto on yllättävän rankkaa ja olinkin aivan hajalla viimeisen muuton jälkeen. Onneksi heti kulman takaa löytyi maailman paras rentoutumiskeidas. Banja!

Lähibanja on perinteinen kaupungin omistama ihmispesula, toisin kuin monet keskustan ökybanjoista, joissa saa oman nahkatuolin, hierojan ja muut setit. Meidän banjasta hohkasi vielä perinteinen venäläinen saunomiskulttuuri.

Olin matkassa venäläisten tuttujen kanssa, joten kerrankin sain ohjeet oikeanlaiseen banjakäyttäytymiseen. Aiemilla kerroilla oon vaan sekoillut muiden mukana enkä tajunnut ollenkaan session nyansseja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Olen saattanut jopa vihtoa löylyjen väärässä vaiheessa.

Kaikille banjanoviiseille, lukekaa tarkasti.

Ensinnäkin mukaan pitää ottaa kolme isoa pyyhettä (mulla oli tietty vaan yksi). Yksi taukopyyhkeeksi, yksi kuivaamiseen ja yksi hiuksille. Lisäksi vakiovarusteisiin kuuluu muoviläpyskät (check), saunahattu (ei, kaveri lainasi) ja pepunalunen (eli käytännössä neljäs pyyhe). Nämä varusteet ovat siis minimivaatimukset banjailuun. Mutta tietenkin kaudenhoidon maailmanmestarit, eli venäläisnaiset, raahaavat saunasessioon vielä toisen rinkallisen kamaa viikottaista puunausta varten. Näistä lisää myöhemmin.

Okei, kamat on pakattu. Nyt olet valmis astumaan banjarakennuksen eteiseen. Vastassa ovella on tietty babushka ottamassa maksun, toinen narikassa ja kolmas banjan ovella ohjaamassa oikeaan loosiin. Loosit on neljän hengen nahkapenkkejä - vähän kuin vanhanaikaisissa junavaunuissa - ja sinne riisutaan vaatteet ja jätetään kamat. (Lukollisia kaappeja ei ole, mutta ei kukaan sulta mitään tule pöllimään.) Seuraavaksi tassuttelet pesuhuoneeseen muoviläpysköissäsi ja saunahatussasi.

Ovena takana avautuu maailman mahtavin näky. Kymmeniä kaikenkokoisia ja -ikäisiä naisia pesuvatien kanssa valkoiseksi kaakeloidussa huoneessa, jossa on siistiä, mutta remonttia ei ole tehty sitten kylmän sodan alkuvuosien. Pesuhuone on yhtä ja samaa tilaa, jossa on kaalipenkkejä vieri vieressä. Jokaisella on pesuvati ja sen vieressä käynnissä jonkinasteinen kauneudenhoitosessio. Palataan tähän myöhemmin, mutta ensin mennään ekoihin löylyihin. Toisin kuin suomalaissaunassa, banjaan ei vaan kävellä sisään. Venäjällä odotetaan oven takana jonossa (tai no rykelmässä), kunnes - niinikään pelkkiin läpysköihin ja saunahattuun pukeutunut - banjatäti tulee päästämään sisään. Täti on lämmittänyt uunin jollain mystisellä tavalla ja banja on jossain mystisessä vaiheessa valmis uuteen löylykierrokseen. Rykelmä naisia änkee yhtä aikaa jättimaiseen saunaan: tiukimmat babushkat korkeimmille lauteilla ja nörttiulkomaalaiset (minä) alemmille. Eka vähän naureskelleen ja täti heittää hullun setin vettä seinän sisässä olevaan kiukaaseen, mutta sitten joku huutaa "tiha, hiljaa". Seuraavaksi banjatäti kiipeää lauteille muiden sekaan ja käskee kaikkia sulkemaan silmät. Silmät on kiinni ja tunnet vain vesipisaroiden tippuvan selkääsi: banjatar heittää jotain mystistä yrittivettä seinälle ja lausuu ihme mantran. Käsittääkseni kyse oli jostain paholaisten karkoittamisesta. Ehkä (todennäköisesti) olen väärässä.

Tilanne normalisoituu jälleen ja jatkat superkuumassa banjassa hikoilua. Yhtäkkiä venäläinen kaveri alkaa rapsuttaa selkääsi muoviharjalla (ks. lisävarusteet). Teet saman hänelle. Ja kappas, "ensilöylyt" ovatkin ohi. Menet ulos, suihkuun ja suuntaat valtavalle metallipaljulle, jonne kiivetään tikkaita pitkin. On kylmän kylvyn aika. Noviisina käyt kastautumassa paljussa ja kipität äkkiä pois. Samalla katsot ihaillen niitä samaisia ylälauteen babushkoja, jotka hyppäävät pommeja kylmäpaljuun. Ei ihme, että mummot pyörittävät tätä maata.

Kylmäpaljun jälkeen haet vihtasi, joka on ollut likomassa kuumassa vedessä. Ja sitten takaisin banjaan. On löylyjen seuraavan ohjelman vuoro. Nyt kun kuumimmat ensilöylyt ovat ohi ja ilma on enää normaalin kuuma, voit alkaa vihtoa vastallasi. Vihtominen on sallittua vain tiettynä aikana löylysetistä, joten älä ala paiskoa ennen kuin joku muukin tekee niin. Voit läpsytellä itseäsi ja kaveriasi selkään vihdalla - tai toimia kuin venäläiset. Jos valitset vaihtoehdon B, tarvitset mukaasi kaksi vihtaa, rukkaset ja kaverin. Pyydä kaveriasi seisomaan ja sitten kumartamaan kohti seinää. Mene hänen taakseen seisomaan. Pue rukkaset ja ota vihdat molempiin käsiin. Ala rytmikkäästi hakata kaverisi selkää, kylkiä, pakaroita ja takareisiä. Käytä molempia vihtoja rytmissä, äläkä arastele voimankäyttöä. Jatka tätä noin viisi minuuttia ja vaihtakaa sitten vuoroja. Sano hyvästit selluliitille, uloimmalle ihokerroksellesi ja todennäköisesti myös tuntoaistillesi.

Vihtomissession jälkeen hyppää taas kylmäpaljuun ja painu sitten tauolle siihen lähtöpisteen nahkaloosiin, jossa kaverisi jo odottelevat. Tilaa jälleen yhdeltä babushkalta yrttiteetä ja istu alas juoruamaan. Vietä näin seuraavat parikymmentä minuuttia, kunnes huomaat seuraavan löylykierroksen alkaneen. Kun banjatäti ilmoittaa löylyhuoneen olevan jälleen valmis, toista edellämainittu löylykierros.

Noin kolmen identtisen löylykierroksen jälkeen alat olla aika keitetty kaikkien ensilöylyjen, kylmäpaljuvisiittien ja vihtomissettin jälkeen. Mene siis pesuhuoneeseen ja kaiva esiin kaikki loput saunavarusteesi. Shampoon, hoitoaineen, saippuan, kasvojenpuhdistusaiheen, shaverin ja pesusienen lisäksi sinulla beauty-pussissasi aamukahvien käytetyt kahviporot, jalkaraspi, kuorintavoide, kuppausimukupit ja vielä pari pyyhettä. Vuorossa on pesusetti, jonka voit hoitaa lyhyen kaavan mukaan - tai toimia niinkuin venäläiset. Tässä tapauksessa hiero itseesi näitä märkiä, jo kylmettyneitä, käytettyjä kahvipapuja. Huuhtele. Tai levitä pyyhkeesi penkille, käy mahallesi ja pyydä kaveriltasi kunnon selänpesu. Voit myös istahtaa alas ja alkaa raspata rankassa Moskovan-arjessa kovettuneita kantapäitäsi. Muista viilata kuivat ihonpalat pois pelottavan näköisellä jalkaleikkurilla. HC-saunojat iskevät lopuksi vielä kuppausimukupit takareisiin. Kun olet valmis (noin tunnin pesemisten jälkeen), palaa nahkasohville, hörppää jo jäähtynyt teesi loppuun ja pukeudu. A vot, olet valmis. Tähän kaikkeen on mennyt aikaa arviolta 3-4 tuntia. Toista sama käsittely mielellään viikottain, mutta vähintään kahdesti kuussa.

Kotona!

Eihän siihen mennyt kuin viisi viikkoa, mutta nyt olen vihdoin kotona. Työpaikan puskurikämpän, opiskelija-asuntolan, hostellin ja pomon edustuslukaalin jälkeen oon löytänyt itseni perivenäläisestä kommunalkasta. Telkkari on päällä koko ajan (parhaillaan sieltä tulee dokkari Vladimir Vysotskista), nurkissa on babushkan säilömiä marjoja, keittiön pöydällä on kämppiksen kotimanikyyrisetti ja jaloissa pyörii kaksi kadulta löytynyttä kissaa. Kämppä on perusvenäläinen, eli vähän rempallaan mutta perussiisti. Kämppiksinä on kissojen lisäksi kaksi venäläistä tyttöä, joista toinen, Ksenia, on toimittaja itäisestä Siperian Krasnojarskista ja toista, Natashaa, en on vielä tavannut, sillä se rakentaa kaasuputkea Turkemenistanissa kolme viikkoa kuukaudesta. Kyllä, kaveri on Gazpromin leivissä ja kaiketi jonkinlaisena insinöörinä siellä.

Kissojen nimiä en muista, mutta oon nimennyt ne loogisesti Valkoiseksi kissaksi ja Mustaksi kissaksi. Ensimmäisinä päivinä meillä meni kisujen kanssa sukset aika pahasti ristiin. Ne seuras mua vessaan, suihkuun, keittiöön, keittön pöydälle mun leipien päälle ja niin edelleen. Tilanne kulminoitu, kun yhtenä aamuna Valkoinen kissa kaatoi kupillisen teetä mun paljaalle reidelle. Kiehuva vesi tuntuu aina yhtä mukavalta iholta, joten oli lähellä ettei kissa lentänyt päin seinää. Nyt ollaan totuttu toisiimme ja ne jättää mut enemmän rauhaan ja pitää mulle seuraa silloin kuin sitä kaipaan, esimerkiski sohvalla lepäillessä. Onhan ne nyt ihan pirun söpöjä kun ne kehrää kasassa mun jalkojen juuressa. Musta on puolivuotias ja Valkoinen on parivuotias ja ilmeisesti molemmat on haettu jostain kadulta. Musta oli kuulemma vaan pariviikkoinen kun Ksenia löysi sen avuttomana pihalta. Pakkohan sellainen söpöläinen on ottaa mukaan!

Oon asunut nyt viikon täällä Prospekt Miran metroaseman kupeessa, mutta vasta nyt viikonloppuna ehdin käydä pyörimässä lähiaseuduilla. Löysin jo suutarin, jonne talvisaappaat meni vetoketjunvaihtoon ja pari mukavaa kuppilaa. Minuutin päässä on hyvä kauppa ja kasa kiskoja, joista saa kaikkea jäätelöstä burritoihin. Yhden kiskan mies tunnistaa mut jo, kun käyn ostamassa siltä vettä. Tällä viikolla kotiutuminen on aktiivisen sosiaalielämän vuoksi venynyt aina myöhäisiltaan ja yhtenä iltana kiskanmies kyselikin silmää vilkuttaen, mitä ihme hommia teen. En ehkä halua tietää, mitä hommia se kuvittelee mun tekevän.

Kämppä sijaitsee loistopaikalla: minuutin päässä metroasemalta mutta sisäpihalla. Vaikka vieressä kulkee Prospekt (=valtakatu) Mira, ei liikenteen melu kantaudu meille saakka. Tästä kulkee pari metrolinjaa suoraan töihin ja niihin keskustan kohteisiin, joihin matkaan useimmiten kivojen kahviloiden perässsä. Sen oon jo oppinut, että Moskovassa metroyhteydet on selviytymisen edellytys. Illalla on vuorossa kotiutumisen viimeinen testi: saunailta uusien venäläisten ja länsimaisten kavereiden kanssa kotikadun banjassa!