No, venäläisessä kimppakämpässä se ei onnistu. Kun saavut kotiin hermorauniona, vastassa on ensin ne pari pakollista kissaa. Sitten kämppis huutelee keittiöstä "Suviii, tuu juomaan teetä!". Koska kämppikset muutenkin pitävät sinua puolierakkona (koska olet suomalainen), et kehtaa kieltäytyä teestä. Istut alas keittiön pöydän ääreen ja alat puhella. Mutta kappas. Mikään ei rentouta paremmin kuin pieni jutustelu kämppiksen kanssa, joka on juuri niin sydämellinen kuin venäläinen nainen voi parhaimmillaan olla. Koska Ksenia on myös toimittaja, jutustelu kääntyy yleensä politiikkaan ja päivän uutisaiheisiin. Ksenia puhuu venäjää ihanan selkeästi ja sietää, että puhun kieltä vielä hitaasti. Lisäksi Ksenia kannustaa mun puhumista ja kehuu välillä mun lausumista (hah, mikä valehtelija!). Viiden minuutin päästä huomaat hermojesi palautuneen normaalitilaan ja olevasi täysin työajatuksista irtautunut. Ai että, tykkään mun Moskovan-kodista!
Vaikka meillä on myös olohuone, en ole vielä koskaan istunut siellä viittä minuuttia kauempaa. Venäläisen kodin ydin on keittiö. Täällä on telkkari ja teepannu jatkuvasti päällä. Kämppiksen polttavat tupakkaa (tietty superohuita slim Vogue -naistupakoita) avoinaisen ikkunan edessä (ja ihme kyllä, tupakanhaju ei tunnu ollenkaan) ja yleensä lueskelen lehtiä siinä vieressä. Keittiössä on liki päivittäin myös joku random-tyyppi tai jonkun kaveri. Toissapäivänä täällä istui vanha harmaahiuksinen herrasmies - Ksenian espanjanopettaja - ja eilen kaksi nuorta miestä pelkissä boksereissa. Natasha on taas kotona Turkmenistanin työkomennusten välissä ja sen veli kavereineen oli käymässä pari päivää. Maltsikit olivat käyneet ostamassa auton Pietarista (siellä kuulemma saa halpoja autoja, liekö samoja jotka kärrätään Suomen satamista rajan yli) ja ajoivat sen Moskovaan. Moskovasta matka jatkui aamukolmelta kohti Altayn tasavaltaa, jossain Siperian ja Keski-Aasian rajamailla. Kaverit meinasi taittaa 3000 kilometriä kolmessa päivässä. Väliraporteista päätellen tulevat jopa onnistumaan siinä.
Teen tuputtamisen lisäkis kämppikset yrittää saada mut syömään niiden ruokia. Ne suhtautuu erittäin skeptisesti mun arkiruokaan -pussinuudeleihin tai säilykkeisiin - ja haluavat tarjota mulle oikeita venäläisiä juttuja. (Ne myös vähän kauhistelivat kun kerroin olevani kasvissyöjä.) Just äsken aamupalapöydässä Natasha paistoi mulle puoliväkisin blinejä. Mikä on tietenkin aivan loistavaa, mutta en oikein tiedä miten mun pitäisi vastavuoroisesti käyttäytyä. Jakaa mun pussinuudelit ja maissisäilyke? No, toin tytöille Sveitsistä kasan suklaata ja juustoa, niillä sain kuitattua ehkä muutamat kokkaukset. Tässä venäläisessä yhteisöllisyydessä on vielä opeteltavaa.
Hienoa Suvi, että sulla on läminhenkinen koti Moskovassa. Se helpottaa meitä vanhempia, jotka olemme aina vähän huolissamme siitä, miten lapsi pärjää isossa kovassa kaupungissa.
VastaaPoista