C днём рождения!

Näinä muutamana vuotena, kun olen Venäjällä satunnaisesti asunut ja lomaillut, olen ihaillut kateudensekaisin tuntein venäläisten syntymäpäiväjuhlintaa. Syntymä on suuri juhla Venäjällä, joten syntymäpäiviä ei häivytetä unohduksiin vaan niitä juhlitaan näyttävästi. Yleensä tapaat synttärijuhlaseurueita ravintoloissa. Synttärisankari istuu pöydän päässä ja vastaanottaa sisään epämääräisin väliajoin lipuvia vieraita - Venäjällä aikakäsitys on hyvinkin joustava. Vieraat tuovat lahjoja ja kukkia, onnittelevat sankaria ja lopulta istuvat pitkän pöydän ääreen. Pöydälle on katettu yleensä tässä vaiheessa jo zakuskat, alkupalat, ja juomat. Edessä on pitkä ilta maljapuheita, jutteluja ja hyvin syömistä sekä tukevasti juomista.

Eilen sain vihdoin ja viimein itse kokea venäläiset synttärit, joita olen pitkään ulkopuolisena ihaillut. Synttärisankari tosin oli sveitsiläinen mutta asunut maassa vuosikaudet ja täysin, no ryssittynyt - tällä tarkoitan kulttuurin omaksumista sekä hyvässä että pahassa. (Yritin selittää synttärisankari-Ursille verbiä ryssittyä, mutta se vaikutti vaan esittävänsä, että ymmärsi mun ihme selitystä. Kaikki vitsit ei selvästikään käänny muille kielille). Any ways, tapahtumapaikkana oli aivan loistava azerbaidzanilainen ravintola Moskovan liepeillä sijaitsevassa satelliittikaupunki Mitishissä. Kaupunkiin pääsee Moskovasta nopeasti elektritskalla, mutta vielä nopeammin satelliittikaupunkiin vie luonnollisesti Sputnik-juna. Mitishi on Ursin ja Ksenian kotikaupunki ja myös heidän viimekesäisten häidensä tapahtumapaikka.

Lähdimme nuoren sveitsiläisdiplomaatin Marlenin kanssa (venäläiset halusivat että illan ulkomaalaisvieraat tulevat yhdessä, olivat kaiketi huolissaan meidän turvallisuudesta/pärjäämisestä/kyvystä löytää ylipäätään perille) yhtä matkaa junalla Mitishiin, jossa meitä asemalla olivat vastassa osa muista vieraista: Dima, Yusuf, Mihail ja Marina. Ulkona oli aivan saatanallisen kylmä ja kipitimme nopeasti ravintolaan, jossa meille oli varattu oma "mökki" juhlintaa varten. Käytännössä mökki oli yhden ruokapöydän vetävä ulkomaja, jonka nurkassa tilaa lämmitti venäläisen mökin sydän, petska eli puu-uuni. Loppuillasta mökissä olikin sitten petskan ansiosta about +30 astetta. Urs, Ksenia, Lena ja Lenan mies, jonka nimeä en nyt millään muista, olivat jo paikalla. Niin oli myös zakuskat ja ensimmäiset pullot vodkaa. Vodkan lisäksi juomavaihtoehtoina olivat venäläiset makeat mehut, kuten mors ja kompot, sekä georgialainen yrttilimsa, joka on ällistyttävän hyvää huolimatta siitä, että se maistuu hammastahnalle. Venäjällä vodkaa ei juoda samanaikaisesti viinin ja oluen kanssa, tämän säännön Urs on jo omaksunut natiivin tavoin. Astuimme sisään, onnittelimme, ojensimme lahjat. (Olin saanut töistä suomalaisesta arkkitehtuurista kertovan kirjan, jonka annoin arkkitehti Ursille. Urs on kova Suomi-fani ja pitää maata parhaana maailmassa, sillä "siellä saa olla rauhassa ihmisiltä". Ksenia puolestaan on tehnyt työharjoittelun Suomessa. Pian kävi ilmi, että noin 80 prosenttia vieraista oli myös arkkitehtejä, joten nyt suomalaisrakentamista on onnistuneesti promottu eteenpäin. Ja puolet vieraista olivat jo vierailleet jossain Espoon takamailla ihailemassa modernia puurakentamista.)

Ilta jatkoi pääpiirteittäin seuraavanlaisesti. Joku (yleensä joku miehistä) ehdotti maljaa Ursille. Illan aikana joimmekin Ursin terveydelle (ajankohtainen aihe, sillä joku hullu venäläisautoilija löi Ursia kasvoihin, kun tämä oli koskenut miehen autoon. Ursin vitsaili, että vasta nyt hän oli "настаящий русский парень" kun oli saanut mustan silmän), onnellisuulle, Ursin vaimolle Ksenialle, pariskunnan terveydelle ja mahdolliselle jälkikasvulle, Ursin vanhemille, kansojen väliselle ystävyydelle (tämä sen jälkeen kun yksi vieraista, Dima, haukkui liki kaikki kansakunnat maan rakoon, ilmeisesti puolivitsinä, ainakin toivon niin), tälle illalle ja niin edelleen. Maljojen välissä syötiin azerbaidzanilaisia herkkuja, joiden nimiä en pysty toistamaan, ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Oma vieruskaverini Dima ilmeisesti halusi kerätä huomiota, provosoida tai oli vain puhtaasti täysi idiootti, mutta häneltä tuli illan friikeimmät jutut. Heti alkuun (kun puhuimme Ursin pahoinpitelystä), Dima alkoi selittää, että kyllä joka venäläismiehellä pitää olla puukko mukana. Dima entisenä Spartakin jalkapallohuligaanina kertoi itse iskeneensä puukolla kolme kertaa. "Mutta ei hätää, tiedän mihin kohtaan jalkaan pitää puukottaa, ettei se satu. " Seuraavaksi hän kertoi muun muassa, ettei pidä juutalaisista (paitsi naapuristaan - eli tyypillisesti ainoasta juutalaisesta jonka oikeasti tuntee -, joka on "fuck'in clever" juutalainen. Dima on oppinut vähäisen englantinsa MTV-kanavalta, mikä näkyi fuck-sanan aktiivisena viljelynä. Urheasti hän kuitenkin yritti, vaikka muuten puhuttiinkin venäjää), miten koko Tshetsheenia pitäisi polttaa maan tasalle ja miten hollantilaiset naiset ovat maailman rumimpia (tämän Dima oli oppinut isältään, joka kuulemma on/oli aikamoinen womanizer). Olin tietty suhteellisen järkyttynyt tästä kaikesta, kunnes Urs sanoi, että se on vaan Diman tapa kerätä huomiota länsimaisilta tytöiltä, jotka tietysti heti kiivastavat tällaisista kommenteista. En tiedä mitä enää uskoa. Dima oli mukana kevään häissäkin, mutta onneksi sammui silloin heti alkuillasta.

Illan muut vieraat tietenkin olivat aina täysin eri mieltä Diman kommenttien kanssa ja paheksuivat, miten tämä pilaa Venäjän maineen ulkomaalaisten (mun ja Marlenin) silmissä. Joten älkää siis vetäkö johtapäätöksiä yhden idioottimaisten kommenttien perusteella. Keskustelu oli kuitenkin hyväntahtoista (itse päätin olla tarttumatta provosoitiin parien raivarien jälkeen) ja ilmeisesti tyypin tyyli tunnettiin, joten hänen kommenteilleen lähinnä naurettiin. Kiinnostavaa eri kansoista puhuttaessa oli se, että tajusin vasta nyt konkreettisesti miten Venäjällä tosiaan on lukuisia eri kansoja ja miten vahvasti se tiedostetaan. Kaverit tiesivät kaikkien julkkisten kansallisuudet ja miettivät "kuka menee oikeasta venäläisestä aksentin perusteella". Tietysti muistutettiin, että kaikenlaiset kansallisuudet ovat yhtä lailla Venäjän kansalaisia. Lisäksi illan aikana opin, että Rostov-na-Donussa on Venäjän kauneimmat naiset, sillä siellä eri kansallisuudet sekoittuvat eniten. Saman perusteen olen kuullut ennenkin selitykseksi, miksi venäläiset naiset ovat niin kauniita: koska maa on iso, geenit sekoittuvat tarpeeksi. (saman logiikan mukaan tämä oli Diman selitys miksi hollantilaisnaiset eivät ole kauniita: maa on liian pieni) Eli ei tietoakaan - onneksi - mistään puhdasverisyyden vaalimisesta.

Ruokakasan, muutaman vodkapullon, parin teekannullisen ja tuntikausien absurdin rajamailla käyneiden keskustelujen jälkeen oli aika palata Moskovaan sulattelemaan illan antia. Paluu tapahtui paikallisjuna elektristkalla, joka on aika HC-kokemus talvella, varsinkin jos pakkasta on yli 20 astetta, kuten eilen. Ikkunat ovat täysin jäässä, ettei ulos näe ja kaikenlainen kadulla asuva kansa tulee sisään lämmittelemään. Kovilla pakkasilla juoppoja makaa myös metron penkeillä, minkä kanssavenäläiset yleensä hyväksyvät, sillä eihän ketään voi pakottaa ulos tollaisella ilmalla. Paluumatkalla muistin taas miten innokkaita venäläiset ovat saadessaan uusia ystäviä. Sovimmekin Mihailin ja Marlenin kanssa, että tapaamme uudestaan heti tänään. He haluavat viedä minut Punaiselle torille ja näyttää salaisen nähtävyyden, jota he yksinkertaisesti kutsuvat "pahaksi paikaksi". Siitä lisää myöhemmin.